Taidekauppa on ollut vaikeuksissa Suomessa viimeiset kolme vuotta. Tästä huolimatta galleriani on pärjännyt kohtuullisen hyvin ja sen toiminta on ollut näinä huonoinakin aikoina kannattavaa. En ole tehnyt maalauksiani, enkä pyörittänyt omaa galleriaa rahan takia, vaan liikkeellepanevana voimana on koko ajan ollut taiteellinen kunnianhimo.

Minulla on ollut mahdollisuus ja tarkoitus kyseenalaistaa perinteinen galleriainstituutio, vähän samalla tavalla kuin olen pyrkinyt kyseenalaistamaan nykytaiteen olemuksen ja itseriittoisuuden töilläni.

Pystyykö yksi taiteilija yksin toteuttamaan kaksi kiinnostavaa ja korkeatasoista näyttelyä vuodesta toiseen omassa galleriassaan? Seitsemän vuotta, 14 näyttelyä ja noin 220 maalausta myöhemmin tuntuu siltä, että pystyin. Silti jotenkin tuntuu, että työ on osittain mennyt hukkaan.

Galleria ei missään vaiheessa onnistunut saavuttamaan sitä asemaa taidekentässä, jonka se - jos ei muuta niin erikoislaatuisuutensa vuoksi - olisi ansainnut.

Valtamedia vaikeni sen kuoliaaksi.

Näyttelyitä ei arvosteltu, näyttelykalentereihin ei mahduttu, tiedotteita ei julkaistu. Edes niitä kahta koulusurmien uhrien omaisten hyväksi järjestettyjä hyväntekeväisyysnäyttelyitä ei noteerattu.

Gallerian lopettamispäätöksessä oli siis kysymys väsymisestä ja turhautumisesta siihen, että gallerialle ei tuntunut löytyvän luontevaa paikkaa taidekentässä.

Mutta kuitenkin, suuret kiitokset toimintaani tukeneille ja projektiin uskoneille ihmisille.

Työ tulee jatkumaan ja uusia näyttelyitä ja hankkeita suunnitellaan jo.